Paikallinen lähihoitajakoulutus käyntiin, tavoitteena tutkinto ja työpaikka alueelta
Julkaistu
Tutkintoon johtava koulutus teki paluun maakuntien reunoille, kun Lähellä lähihoitajakoulutus käynnistyi 18.1.2021. (Katso ”Lähellä lähihoitajakoulutukseen hakijaryntäys”). Koulutus on osa Pienten kuntien elinvoimaa -hanketta, mikä on mahdollistanut uudenlaisen alueellisen koulutusmallin valmistelun ja toteutuksen.
Paikallisesti toteutettavassa koulutuksessa aloitti 28 opiskelijaa Joutsasta, Hartolasta, Pertunmaalta ja Sysmästä.
– Tässä koulutuksessa arkea helpottaa, kun opinnot ovat lähellä ja työssäoppimispaikka omassa kunnassa, pertunmaalainen Minna Keihäsniemi iloitsee.
Gradian ja Salpauksen yhteistyönä toteutettavan koulutuksen käynnisti Gradia. Lähiopetuspäivät olivat kevään osalta tarkoitus toteuttaa Joutsassa, mutta koronarajoitukset siirsivät lähiopetuksen etäopinnoiksi. Aloituspäivänä kymmenen opiskelijan ryhmä osallistui Joutsassa toteutettuun lähiopetukseen ja loput aloittivat opinnot etäyhteyden välityksellä.
Tavoitteena opiskelunsa aloittaneilla on suorittaa lähihoitajan tutkinto seuraavan parin vuoden aikana ja työllistyä alueen työpaikkoihin. Osalle opiskelijoista hoiva-ala on tuttu, osan hypätessä kohti uutta. Tutkinnon saaminen, auttamishalu, uuden oppiminen ja työllistyminen olivat esimerkkejä, miksi koulutukseen oli hakeuduttu.
Opiskelumalli painottuu vahvasti työssäoppimiseen. Jo ensimmäisellä viikolla opiskelijat suuntasivat työssäoppimispaikoilleen.
– Pidän siitä, että tässä pääsee työelämään heti käsiksi. Työoppimispaikkani on Hartolan kotihoidossa, kertoo hartolalainen Jouni Tiusanen.
Työssäoppimispaikkoina toimivat lähes kaikki alueella olevat yksityisen, julkisen ja 3.sektorin hoivatyönantajat. Työnantajat ovat olleet vahvasti myös koulutuksen suunnittelussa mukana oppilaitosten ja TE -hallintojen kanssa. (Ks. Alueen työnantajat isossa roolissa alkavassa lähihoitajakoulutuksessa):
Gradian työelämä- ja yrityspalveluiden asiakkuuspäällikkö, Krista Hanski kommentoi LÄHILEHDESSÄ (27.1.2021) koulutusmuodon toteuttamista ja tulevaisuutta, antaen runsaasti ruusuja Nelinvoimaa-alueen hoiva-alan työnantajille.
– Kaikki mukana olevat työnantajat ansaitsevat lämpimät kiitokset ja vuolaat kehut siitä, miten rohkeasti ja ennakkoluulottomasti he ovat lähteneet mukaan tähän koulutustoteutukseen..
Paikallislehtien lisäksi koulutusmalli on kiinnostanut laajemminkin mediaa mm. Itä-Häme ja Länsi-Savo ovat tehneet siitä juttua. Lue Ylen tekemät jutut tästä