SUKUPOLVENVAIHDOS: Yritystoiminnasta luopumiseen ei helppoa ratkaisua maaseutukunnissa

Julkaistu

Teuvo Järvinen on kohdannut asiakkaita yrittäjänä lähes kolme vuosikymmentä, eikä ole kokenut kilpailua häiritsevänä. Päin vastoin, kiinteistövälittäjät tekevät alueella yhteistyötä ja tarjoavat myös toisilleen hommia.

Pienissä kunnissa vaiheittainen sukupolvenvaihdos ja siihen liitetty moniyrittäjyys voisivat olla yksi ratkaisuista yrityskenttään tulevaan aukkoon, jonka eläkeiässä olevat yrittäjät ovat jättämässä jälkeensä, toteaa Teuvo Järvinen.

Hartolalainen Järvinen on syntyperäinen sysmäläinen, mutta tuntee kotiseudukseen myös Heinolan, jossa suoritti opintonsa.  

– Opiskelujen ja armeijan jälkeen aloitin hommat Hartolan Osuuspankissa. Työ pankissa kesti 15 vuotta ja nykyinen yrittäjyys on jatkumoa sille, mitä pankissa tein, kertoo Teuvo.

– Kiinteistövälittäjänä on vierähtänyt kolme vuosikymmentä, josta T Järvinen Oy LKV on ollut toiminnassa 28 vuotta. On tullut omakohtaisesti aika pohtia yritystoiminnasta luopumista, joskaan siihen ei ole helppoa ratkaisua, toteaa Teuvo.

Vaiheittainen sukupolvenvaihdos

Vaiheittainen sukupolvenvaihdos mahdollistaa pehmeämmän lopettamisen ja vastaavasti uudelle toimijalle kevyemmän aloittamisen. Samalla varmistettaisiin paremmin myös asiakkuuksien siirtyminen.

– Yrityskaupassa riskiä lisää se, että asiakaskunta voi myynnin yhteydessä kadota tuhka tuuleen ja uusia asiakkaita ei voi tulla tilalle, koska niitä ei yksinkertaisesti pienemmillä paikkakunnilla ole riittävästi olemassa, tietää kokemuksesta Järvinen. Kaupunkiseuduilla tämä riski on pienempi. Tässä yksi selitys sille, miksi Hartolan ja Sysmän kaltaisille paikkakunnille on vaikea löytää jatkajia ulkopuolelta.

Yleisesti yrityksen myyminen kokonaisuudessaan olisi helpoin keino ja kasvukeskuksissa myös vaihtoehdoista varteenotettavin. Arvoon liittyvät kysymykset ovat usein monimutkaisia. Yrityksen arvon määrittämisestä Järvisellä on selkeä näkemys.

– Vuosittaisen liikevaihdon ja katteen perusteella voi helposti laskea, mikä yrityksen arvo on. Konsulttien varassa valmistellut yrityskaupat voivat helposti johtaa myyjän yliodotuksiin ja aliarvostukseen ostajan suunnalta, kertoo Teuvo.

Itsekkäistä ajatuksista pitäisi päästä yhteisymmärrykseen, jossa hyötyjänä olisi myyjä ja ostaja, sekä viimekädessä myös alue. Yhdenkin onnistuneen sukupolvenvaihdoksen myötä, palvelut ja paikallisuus säilyisivät, sekä osaaminen ja verorahat jäisivät alueelle.

Rahoitus

Rahoituksen järjestyminen on yksi sukupolvenvaihdoksen kompastuskivistä. Kiinteistöjen arvot ovat heikentyneet maaseudun taajamissa. Tapauskohtaisesti kiinteistöt eivät läheskään aina riitä pankeille vakuudeksi. Kiinteän omaisuuden arvon alentuminen on monelle yrittäjälle vaikea pala nieltäväksi. Arvon romahduksessa on saattanut valua hiekkaan myös ennakkoon laskettu eläkepäivien turva.

– Aloittavan yrittäjän näkökulmasta kannattavampaa voisi olla perustaa kokonaan uusi yritys ja hankkia asiakaskunta ostamalla osa toimintaa luopuvalta yrittäjältä. Tämä on varteen otettava vaihtoehto myös luopujalle, jos yrityksen myyminen kokonaisuudessaan on mahdotonta, toteaa Teuvo.

Taloudellisesta näkökulmasta myös yrityksen alasajo voi olla tuottavampi, kuin sen myyminen. Joissain tapauksissa yrittäjät eivät vaan jaksa enää etsiä jatkajaa tai yrityksestä huolimatta jatkajaa ei vaan löydy, koska lähiseudulla ei jonkun tietyn alan erityisosaajia ole olemassa.

Kiinteistö- ja toimistopalvelut T Järvinen Oy LKV hakee jatkajaa

Teuvo Järvinen on valmis myymään yritystoimintansa kokonaisuudessaan, mutta myös vaiheittainen luopuminen on mahdollista. 

”Tarvittaessa voisin olla mukana rakentamassa jatkajalle myös alueelle sopivaa toimintamallia, joka perustuisi moniyrittäjyyteen ja yhteistyöhön.

– Joillekin yksittäisille ihmisille olen maininnut, mutta sopivaa ostajaehdokasta ei ole vielä ilmaantunut, kertoo Teuvo.

– Tarvittaessa voisin olla mukana rakentamassa jatkajalle myös alueelle sopivaa toimintamallia, joka perustuisi moniyrittäjyyteen ja yhteistyöhön. Kiinteistövälitystä ja isännöintiä, jossa kiinteistövälitys voisi olla vahvuus ja isännöinti alihankintana tai itsenäisenä. Mukaan voisi liittää myös kirjanpidon tai kiinteistöhuollon jatkajan osaaminen huomioiden. Tälle pohjalle saisi luotua alueellisen ja kannattavan liiketoimintamallin, ennakoi Teuvo Järvinen.

Jatkajalle tärkeitä ominaisuuksia

T Järvinen Oy LKV asiakkaat ovat tarvinneet perunkirjoitus- ja perinnönjakopalveluita, kauppakirjojen, vaihtokirjojen, lahjakirjojen, testamenttien, edunvalvontavaltuutuksien, vuokarasopimusten ja muiden sopimusten asiakirjalaadinta-apua, sekä kiinteistö ja huoneistoarviointeja.

Jatkajalle tärkeitä ominaisuuksia

  • Asiakirjalaadintatyön osaamista, myös sähköisenä.
  • Asiakaspalvelukyky on ylitse muiden. Täytyy tykätä erilaisista ihmisistä.
  • Kaupallinen koulutus on eduksi, mutta peruskoulutuksella pääsee liikkeelle niin halutessaan. Täytyy olla halu uuden oppimiseen.

– Osaaminen on kaiken a ja o, olipa ala mikä tahansa. Osaamista on myös tahtotila, ammattilaiseksi voi oppia niin halutessaan. Täytyy uskoa itseensä. Asenne ratkaisee, ennen kaikkea asenne, kiteyttää Teuvo lopuksi.

Jos kiinnostuit, yhteystiedot: Teuvo Järvinen, 040-7282934
tai teuvo.jarvinen@tjarvinen.inet.fi

Teksti ja kuvat:
Anne Lahikainen-Aho
Pienten kuntien elinvoimaa -hanke

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *