Nuori, rohkea ja kasvuhaluinen – Visa-Matti Kuitunen

Julkaistu

Nuoresta iästään huolimatta Visa-Matti Kuitunen on ehtinyt toimia matkailu- ja ravintola-alan yrittäjänä jo kymmenen vuotta.

– Olen aika nuori vielä, 28-vuotias. Yrittäjänä olen toiminut nyt kymmenen vuotta. Jo kymmenenvuotiaana tiesin haluavani alalle, sillä ravintola-ala näyttäytyi siistinä. Olen tehnyt juttuja ja luonut omaa uraa toisin päin kuin monet muut. Kiemuroita ja kaarteita on ollut moneen suuntaan. Aikaan mahtuu myös epäonnistumisia. Olen pyrkinyt ottamaan virheistä opiksi ja sitten taas eteenpäin, kuvailee uraansa Visa-Matti Kuitunen.

Omat vanhempani ovat antaneet minulle ponnahduslaudan ja saan tehdä sitä, missä oma intohimoni on. Jokainen päivä on vähän erilainen ja saan tehdä niin monenlaisia juttuja. Haluan antaa myös takaisin ja jollain laella koen jopa velvollisuudekseni jakaa yrittäjyyden tuomaa hyvää alueella. Yrittäjäyhdistyksen puheenjohtajuuden lisäksi olen käynyt myös kouluissa puhumassa, miten voi luoda asioita ja menestystä myös tallaisessa pienessä piskuisessa maalaispitäjässä, kertoo Visa-Matti.  

YRITTÄJYYDEN ALKUUN OPPISOPIMUKSELLA

Heti peruskoulusta päästyään Visa-Matti Kuitunen aloitti työt ja matkailualan perusopinnot oppisopimuksella isänsä kotitilalla Joutsassa. Vanhemmat opettivat salipuolen työskentelyä, kokkaamisen ja keittämisen taitoja ja ohessa alkoivat hoitua myös yrityksen paperityöt ja markkinointi.

Kun tuotekehittäjän ammattitutkinto oli taskussa, tehtiin Lamminmäen matkailutilalla  sukupolvenvaihdos. Viisilapsisen sisarusparven nuorimmaisesta, Visa-Matista tuli tilan jatkaja 18-vuotiaana. Muutkin sisarukset kokeilivat ravintola-alan työtä, mutta akateemiset urat kaupunkiseuduilla veti pidemmän korren.

Seuraava isompi askel otettiin 2015 ostamalla Aatto ja Elli Joutsan keskustasta. Aatto ja Elli kunnostettiin lounasravitolaksi ja oheen tehtiin myös ravintola Kellari.

– Jo monta vuotta ennen kuin Atto ja Elli oli edes myynnissä, haaveilin kuinka siistiä olisi pyörittää tätä kokonaisuutta, paljastaa Visa-Matti.

Joutsassa majoituskapasiteetti on rajallinen ja hotellihuoneista on pulaa. Kiinteistössä olevia asuntoja on remontoitu hotellihuoneiksi ja sitä mukaan, kun asuntoja vapautuu, saadaan hotellihuoneita lisää.

”Jo monta vuotta ennen kuin Atto ja Elli oli edes myynnissä, haaveilin kuinka siistiä olisi pyörittää tätä kokonaisuutta.”

 

SUPERVUOSI 2019 OLI HAIPAKKAA

Vuonna 2019 yritys yhtiöitettiin kahteen eri yritykseen. Kiinteistöyhtiöön ja JouHos Oy:n, jonka avulla operoidaan ravintola-, majoitus- ja tapahtumat palveluja. Samana vuonna Visa-Matti otti Joutsan Joutopäivien ja Jouto-rockin vetovastuun ja rinnalle alettiin luoda myös muita tapahtumia.

– Perheeseen syntyi esikoinen ja rakensin myös talon, johon muutettiin joulukuussa. Oma talo rakentui ihan metsän keskelle, koska oma rauha, luonto ja maalaismaisemaa ovat elintärkeitä elämässä. Myös värivaloja kaupunkiin on välillä tärkeä päästä näkemään ja kokemaan. Se on helppoa, sillä Joutsasta hurauttaa pääkaupunkiseudulle vajaassa parissa tunnissa, kertoilee Visa-Matti.

”Oma talo rakentui ihan metsän keskelle, koska oma rauha, luonto ja maalaismaisemaa ovat elintärkeitä elämässä.”

Supervuosi päätettiin kahden viikon lomaan ja vuodenvaihteen lomareissulla Rukan nuotiotulilla iski tietoisuus, ettei mitään projekteja ole alla. Jonkin asteisen tyhjyyden kautta alkoi sahtihomma pyöriä vahvemmin päässä. Ajatustasolla oma panimo oli ollut jo useamman vuoden, niin kuin monet muutkin toteutuneet ideat.

Reissun jälkeen puhelinsoitto sahti- ja olutmestari Pasi Olkkoselle ja siitä se sitten lähti, vaikka kaupallinen sahtiprosessi ei todellakaan ole mikään simppeli juttu, tietää kokemuksesta Visa-Matti.

Koronasta huolimatta haave omasta panimosta toteutui keväällä 2020. Laitehuoliin haettiin syksyn alkaessa ratkaisua uusien investointien avulla.

KORONAN ISKETTYÄ VAIHTOEHTOINA: ”JOKO JÄÄT MAKAMAAN TAI TEET JOTAIN”

Synkkyyteen vaipuminen ei ole kuulunut Visa-Matin keinovalikoimiin myöskään Koronan aikana, vaikka kevään aikana jouduttiin lomauttamaan kaikki työntekijät. Keväällä mentiin viikko kerrallaan ja tilanne parani kesää kohti mentäessä.

– Joko jäät makaamaan tai teet jotain. Keväällä painoin ympäripyöreää päivää, kun Kellari ravintolasta rempattiin panimoravintola. Kesäkauden alkaessa oli remontit tehty, mutta alkuun mahtui myös laitehuolia. Joutorockin suhteen en luovuttanut missään vaiheessa, summaa mennyttä kevättä ja kesää Visa-Matti.

– Nyt syksyllä kaikki kulut on supistettu minimiin, ei voida olla mukavuusalueella tämänkään suhteen.  Samat henkilöstö- ja kiinteistökulut pörrää, vaikka tiukennetut ohjeistukset ravintoloiden asiakasmääristä ja aukioloista rajoittavat tulonsaantia.

– Syksyn aikana olen kiertänyt Suomea ympäri ämpäri luomassa kumppanuuksia, viemässä juomanäytteitä ja tilauksia ja keräämässä palautetta. Yleisviesti ravintola-alalta on ankea, mutta jossain määrin näkee myös valoa tunnelin päässä.  Vaikeista ajoista huolimatta, ollaan viimeisen kuukauden aikana tehty toimittajasopimuksia kymmenittäin Helsinkiin, Tampereelle, Jyväskylään, Raumalle jne. luettelee Visa-Matti.

Jos mikä, niin se kertoo jostain. Myös valtakunnallisesti toimivan ketjuravintolan kanssa neuvottelut ovat loppusuoralla ja sen jälkeen tämänhetkisellä kapasiteeteillä aletaan sahdin osalta myymään ei oota.

Sahti on perinnetuote, johon liittyy vahvasti kulttuuriperintö ja tarinat. Maalaisuuteen liittyvät arvot näkyvät vahvasti myös joutsalaisen sahdin brändäyksessä.

OMAN PANIMON PÄÄTUOTTEEKSI SAHTI, OLUT SIVUROOLISSA  

Kimmoke panimohommaan lähti ajatuksesta, että joutsalaisessa kesätapahtumassa pitää olla oman paikkakunnan sahtia tarjolla. Markkinatutkimustakin on tehty ja kaikki suomalaiset pienpanimot tarjoavat olutta samassa markkinassa. Kaupallisen sahdin tarjoajia ei Suomessa montaakaan ole.

– Sahti on perinnetuote ja siihen liittyy vahvasti kulttuuriperintö ja tarinat. Tässä ajassa maalaisuuteen liittyvät arvot ovat nostaneet päätään koko Suomessa. Väitän että ollaan sahdin suhteen aallon harjalla. Ollaan brändätty sahtia nuorekkaammaksi ja onnistuttu siinä, uskoo Visa-Matti.

Brändäystä ja kehitystyötä johdetaan Etikettilöitä Whatsapp -ryhmän avulla. Ryhmään kuuluu Visa-Matin lisäksi sahtimestari Olkkonen, Helsingin päässä somemarkkinointiin valjastettu pikkuserkku Silja ja neljäntenä graafikko, multimies Pete.

– Vapaamuotoiseesti pyöritellään päivittäin panimon asioita, mietitään ratkaisuja ja tsempataan toinen toisiamme, kuvailee tapaansa johtaa Visa-Matti.

”Ollaan brändätty sahtia nuorekkaammaksi ja onnistuttu siinä, uskoo Visa-Matti.”

 

TULEVAISUUS TEHDÄÄN UUTTA KEHITTÄMÄLLÄ JA JOSTAIN LUOPUMALLA

– Intohimo vie eteenpäin. Yrittäjyys ravintola-alalla on jatkuvaa omaa opiskelua. Ruokatrendit eivät pysähdy vaan liikkuvat koko ajan. Et ole valmis koskaan, vaan pitää olla koko ajan hereillä. Pitää reissata ja imeä uusia juttuja myös muilta toimijoilta, selvittää Visa-Matti suhtautumistaan uudistumiseen.

– Myös talouden suhteen pitää olla tarkkana. Jatkuvan hereillä olemisen ohella tarvitaan kovaa suunnittelua, ulkopuolista rahoitusta ja rinnalle ihmisiä, jotka uskovat tekemiseen. En ole stressannut liikaa rahahuolilla. Ja jos oikein huonosti kävisi, olen niin nuori vielä, että olisihan minulla aikaa nousta vielä uudelleen, uskoo Visa-Matti.

Syksyn aikana pitkillä automatkoilla on ollut hyvä miettiä myös tulevaisuuden suuntaa. Ajoitus vaatii kirkastamista. Hyödyntääkö momentum, vai malttaako mieli ja mennä vuosi kaksi luontevalla kasvulla.

– Jos jää junnaamaan paikalleen, ei ole omalle mielellekään hyväksi. Yrittäjyydessä pitää jostain asioista ymmärtää luopua ja samalla kehittää jo jotain uutta. Ei voi elää omassa kuplassaan ja työssään liian tiukasti kiinni, avaamatta läppiä muuhun maailmaan. Ei pidä tuudittautua siihen mitä jo on.

– Vain taivas on rajana, näkee rohkeasti tulevaisuutensa Visa-Matti Kuitunen.

Myös pienessä maalaispitäjässä voi kokeilla erilaisia juttuja ja menestyä. Tarvitaan vain rohkeutta nähdä ja tarttua ympäristön tarjoamiin mahdollisuuksiin uudella tavalla.

TEKSTI:
Anne Lahikainen-Aho, Pienten kuntien elinvoimaa -hanke

KUVAT:
Anne Lahikainen-Aho ja Silja Hölttä

Kommentit (3 kpl)

  1. Näitä ahkeria nuoria yrittäjiä Suomi tarvitsee. Mies joka melkein yksin kantaa pienen kunnan tapahtumista vastuun.👍👍👍👍👍👍👍

  2. Sahti erinomainen juttu ja satsaus. Panostaisin enemmän pulloon ja etikettiin. Ovat oleellinen osa brändäystä, mahdollisuus predium-tuotteeksi. Samaa vanhaa valmisteperimää kuin joillain esim. Irlantilaisilla tunnetuilla ”tuotteilla”. Sahti on hieno juoma jota voi kehittää maultaan juotavaksi moneen. Vahvuus kuitenkin sahdin vahvuus.

Vastaa käyttäjälle Minna Tuominen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *