Hakuaika on päättynyt // Viestinnän asiantuntija, kiinnostaako kertoa maaseudun elämästä ja kehittämisestä?
Julkaistu
HAKUAIKA TYÖPAIKKAAN ON PÄÄTTYNYT.
Maaseutukehitys ry etsii viestinnän asiantuntijaa toiminta-alueelleen Joutsaan sekä lähikuntiin Hankasalmelle, Konnevedelle, Luhankaan ja Toivakkaan.
Työsuhde kestää vähintään vuoden, mutta voi jatkua pidempään rahoituksesta riippuen.
Työtehtäviin kuuluu kertoa monissa viestintäkanavissa maaseudun elämästä ja kehittämisestä sekä hankkeiden vaikuttavuudesta ja erilaisista rahoitusmahdollisuuksista.
Haussa on itsenäiseen työskentelyyn kykenevä ja idearikas viestinnän asiantuntija, joka hallitsee viestinnän suunnittelun, toteutuksen ja sisällöntuotannon sekä haluaa järjestää erilaisia tilaisuuksia ja tapahtumia.
Etsinnässä on ihminen, jolla on
- soveltuvaa koulutusta korkea-asteelta
- erinomaista tekstin tuottamisen taitoa
- kokemusta monipuolisesta viestinnästä sekä videoinnista, valokuvaamisesta, kuvankäsittelystä ja editoinnista
- organisointikykyä ja vuorovaikutustaitoja
- oma auto käytettävissä
- halua vaihteleviin työtehtäviin sekä valmiutta satunnaisiin ilta– ja viikonlopputöihin.
Eduksi katsotaan kokemus hanke- ja yhdistystoiminnasta sekä maaseutukehityksen toiminta-alueen tuntemus. Työ alkaa sopimuksen mukaan.
Hakuaika päättyy jo perjantaina 21.4.23 kello 16, joten toimi pikaisesti!
Hakemukset, CV ja palkkatoive osoitteeseen maaseutukehitys@gmail.com.
Lisätietoja löytyy Maaseuturahoituksen sivuilta
sekä suoraan puhelimitse
Toiminnanjohtaja Tiina Seppälä p. 040 755 5115 tai
Talouspäällikkö Anja Kauppinen puh. 040 538 9180.