Vieraskynä ohjausryhmästä: Työkkärit muuttavat kuntiin vuonna 2025
Julkaistu
Edessämme on historiallinen muutos: yli 60 vuotta valtion hallinnoimat työvoimapalvelut, tutummin työkkärit, lakkautetaan, ja niiden järjestämisvastuu siirtyy kunnille vuoden 2025 alussa. Uudistuksen tavoitteena on tuoda työnhakijoiden ja työnantajien palvelut lähemmäksi asiakkaita, paikallisia tarpeita paremmin huomioiden.
Pienten kuntien akatemia -hankkeen kunnista Sysmä ja Hartola tulevat kuulumaan Päijät-Hämeen työllisyysalueeseen, Joutsa Eteläisen Keski-Suomen työllisyysalueeseen ja Pertunmaa Mikkelin seudun työllisyysalueeseen.
Uudet palvelut syntyvät tiiviistä yhteistyöstä.
Vaikka uudistuksella on suuri potentiaali, se ei ole ongelmaton. Työttömyysluvut ovat korkeat, avoimia työpaikkoja on liian vähän, ja taloustilanne on kireä niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin. Palveluiden paikallistaminen tarjoaa kuitenkin merkittäviä mahdollisuuksia työllisyyden ja elinvoiman kehittämiseen. Uudet palvelut syntyvät tiiviistä yhteistyöstä: kuntien, viranomaisten, oppilaitosten, alueellisten elinvoimatoimijoiden sekä myös Pienten kuntien akatemia -hankkeiden kaltaisten hanketoimijoiden on lyötävä hynttyyt yhteen. Alueelliset erityispiirteet voidaan ottaa uudistuksessa paremmin huomioon, ja esimerkiksi pienempien reunakuntien kohdalla tämä voisi tarkoittaa vaikkapa maaseudun elinkeinojen ja paikallisen yrittäjyyden tukemisen painottamista.
Onnistuminen edellyttää siis tehokasta yhteistyötä paikallisella ja seudullisella tasolla sekä taloustilanteen mukanaan tuomien haasteiden huomioimista. Työvoimaviranomainen tekee jatkossakin lakisääteisen viranomaistyön, mutta se tarvitsee kumppaneita. Se tarvitsee kuntia täydentämään palveluitaan, se tarvitsee yhteistyöverkostoja ja se tarvitsee hankkeita, joista saa hyvää tukea paikallisen ja seudullisen elinvoiman kehittämiseksi ja työllisyyden lisäämiseksi. Pienten kuntien akatemia -hanke on ollut oiva esimerkki työllisyyden ja elinvoiman edistämiseksi tehtävästä työstä. Hanke on auttanut eri tavoin niin työnhakijoita, työnantajia kuin yrittäjiäkin saavuttamaan omia tavoitteitaan, kehittämään omaa osaamistaan ja luonut yhteisöllisyyttä ja hyvää yhteistyötä kaikkiin hankekuntiin ja erityisesti myös niiden välille.
Pienten kuntien akatemia -hanke on ollut oiva esimerkki työllisyyden ja elinvoiman edistämiseksi tehtävästä työstä.
Uudistuksen mukana myös valtion työkkäreiden työntekijät siirtyvät kuntien palvelukseen, joten monelle asiakasrajapinnassa tuttu apu pysyy ennallaan. Tulevat työllisyysalueet tulevat tarjoamaan henkilökohtaista palvelua, ja tuttu Työmarkkinatori mahdollistaa jatkossakin sähköisen asioinnin.
Muutos tuo mukanaan haasteita, mutta se on myös tilaisuus kehittää työvoimapalveluista entistä parempia. Kun palvelut suunnitellaan paikallisesti ja toteutetaan yhdessä, voidaan löytää ratkaisuja, jotka oikeasti hyödyttävät niin työnhakijoita kuin työnantajiakin. Nyt on aika rakentaa uudistuneita, ketterämpiä ja helpommin saavutettavia työvoimapalveluita!
Kuva ja teksti: Annika Kuhlman, kasvupalvelu- ja muutosturva-asiantuntija Hämeen TE-toimistosta.
Pienten kuntien akatemia -hanke