Vieraskynä: Elän ja teen etätöitä Joutsassa, Pertunmaalla ja Tampereella – Tein opiskelutyönä elinvoimakyselyn meille Nelinvoimaa-alueen monipaikkaisille asukkaille

Julkaistu

Joutsassa ja Pertunmaalla työpäivä voi alkaa aamu-uinnilla hienoissa maisemissa.

Elämässä on joskus jänniä sattumia, kuin palapelin palasia, jotka sopivat yhteen muodostaen jonkun yllättävän kokonaisuuden.
Niin tälläkin kertaa kävi. Syksyllä tein ryhmätyötä pienten kuntien elinvoimaisuudesta ja sattumalta löysimme internetistä Nelinvoimaa-kuntayhteistyön loppuraportin.
Hanke vaikutti niin kiehtovalta, että ryhmätyössämme painotimme kyseisen hankkeen tarkastelua.

Juhannuskokko Joutsassa.

Itse innostuin aiheesta niin, että lähetin ryhmätyömme Joutsan, Pertunmaan, Sysmän ja Hartolan kunnanjohtajille saatesanoilla, että jos hanke saa jatkoa, niin täällä olisi heille innokas oppilastyön tekijä.
Meni pari kuukautta, kun hankkeen projektipäällikkö Anne otti yhteyttä ja ehdotti oppilastyötä monipaikkaisten osallistamisesta alueen elinvoimatyöhön.
Vau! Sehän kuulosti mahtavalta, etenkin koska olen monipaikkainen itsekin.

Etätyömaisemat järven äärellä tekivät mökkiläisestä lopulta joutsalaisen.

Toinen jalkani on tiukasti Joutsassa, koska perheemme kesämökki on ollut siellä jo kolmatta kymmenettä vuotta. Joutsasta itseasiassa tuli myös kotini korona-aikana, kun siirryttiin etätöihin.
Olin tehnyt pitkään töitä Helsingissä, mutta etätöiden ansiosta pääkaupunki muuttui minulle enää turistikohteeksi.
Korona-aikana oli silmiin pistävää, kun useita mökkinaapureita tuli pitkiksi ajoiksi etätöihin pois kaupungeista. Siirsin lopulta kirjanikin Joutsaan, koska halusin, että verotuloni ohjautuvat itselleni merkitykselliseen pikkukuntaan.

Maljakivet Joutsassa ovat nyt kirjoittajalle lähimatkailukohde.

Korona-aikana tein aikani kuluksi oikeustieteen opintoja avoimessa yliopistossa. Tuo 2,5 vuoden koronaseikkailu päätyi siihen, että aloitin kokonaan toisen tutkinnon tekemisen.
Nyt opiskelen Tampereen yliopistossa, pääaineena julkisoikeus ja sivuaineina kunta- ja aluejohtaminen sekä politiikan tutkimus.
Se oli aika hyppäys luonnontieteiden ja ydinenergia-alan ihmiselle.

Revontulet elokuussa. Kuva: Jaana Sunell.

Opiskelut veivät minua viime syksystä alkaen Tampereelle, jossa kuluikin paljon aikaa. Joulun jälkeen alkoi kuitenkin taas nenä olla kohti Nelinvoimaa-aluetta.
Sain nimittäin Joutsan naapurikunnassa Pertunmaalla asuvalta toiselta etätyötä tekevältä eronneelta metsästäjämieheltä kutsun kaurispaistille.
Tuota kutsua ei voinut vastustaa, ja muutaman kuukauden Tampereella olon jälkeen pääasiallinen elämä palasikin takaisin hankekuntiin, jossa aika kuluu vuoroin Joutsassa, vuoroin Pertunmaalla.

Savusaunomassa Pertunmaalla.

Kesäohjelmana teen remontti- ja pihahommien lisäksi Nelinvoima-kunnille mainitsemaani mielenkiintoista opiskelutyötä.
Kyselyn pohjaksi tein jo alueella toimiville entisille tai nykyisille monipaikkaisille alkuhaastatteluja. Haastatteluiden pohjalta syntyi kysely, joka on nyt kaikkien vapaa-ajan asukkaiden ja monipaikkaisten asukkaiden vastattavissa 15. kesäkuuta saakka.
Toivonkin teiltä todella runsaasti vastauksia, kun yritämme porukalla puhaltaa vahvempaa hehkua yhteisen alueemme elinvoimaan.

Ursula Sievänen on itsekin monipaikkainen asukas. Kuva: Jaana Sunell.

Nelinvoimaista kesää kaikille!

Teksti ja kuvat: Ursula Sievänen

Huom! Kyselyyn vastaaminen on päättynyt 15.6.2023.