Tekijöitä maatiloille -koulutuksen hakuaikaa jatkettiin ja aloitus siirrettiin elokuun alkuun
Julkaistu
Pienten kuntien akatemian avulla ratkotaan maatalousalan työvoimansaatavuusongelmaa yhteistyössä Etelä-Suomen lomituspalveluiden, Salpauksen ja Hämeen TE-toimiston kanssa. Polkua alalle tarjotaan työvoimakoulutuksena ja Salpauksen jatkuvan haun kautta.
Tiloille töihin -koulutushaku käynnistyi tammikuussa ja maaliskuussa päättyneeseen hakuun saatiin yhteensä 18 hakemusta. Haastattelujen jälkeen koulutukseen hyväksyttiin hakijoista yhdeksän.
Hakuaikaa jatkettiin riittävän suuren opetusryhmän saamiseksi (min. 12 hlö). Samalla koulutus siirrettiin alkamaan 1.8.-24. Jo valituille koulutuksen alun siirtyminen elokuulle ei näyttäisi muodostuvan ongelmaksi, koska he voivat työllistyä kesän ajaksi.
Matalan kynnyksen starttina tutustuminen maatalousalaan tapahtuu osatutkintojen avulla (2kk+4kk). Alun jälkeen on mahdollisuus suorittaa tutkinto loppuun oppisopimuksella. Tutkinnon jälkeen työllistyminen on lähes varmaa Etelä-Suomen lomituspalveluille, suoraan tiloille tai yrittäjänä.
Uusi hakuaika ja hakuohjeet:
Salpauksen jatkuvan haun kautta 30.4.-24 mennessä maatalousalan perustutkinto
TE-toimiston työvoimakoulutuksena 2.6.-24 asti työvoimakoulutushaku
Teksti: Anne Lahikainen-Aho
Kuva: Etelä-Suomen lomituspalvelut